Näyttely ja sen teemat
näyttelymme Sata vuotta, tuhat tulkintaa on jaettu neljään eri teemaan. Tällä sivulla voit lukea johdannon näyttelyyn ja perehtyä teemoihin teoksineen. Pääset suoraan kuhunkin teemaan yllä näkyvien kuvakkeiden avulla.
Kuvataide kertoo omaa tarinaansa suomalaisuudesta. Sata vuotta, tuhat tulkintaa -näyttely esittelee Suomen taiteen merkkiteoksia 1800-luvun lopusta 2010-luvulle uudesta näkökulmasta, erilaisten tulkintojen kautta.
Kuvataiteen avulla rakennettiin vuosikymmenten ajan suomalaisuutta ja kansallista identiteettiä, mutta tulkitsevatko nykyihmiset kuvastoa toisin, sillä henkilökohtaiset kokemukset ja nykyinen informaatiotulva muokkaavat tapaamme nähdä ja tehdä tulkintoja.
Näyttely on jaettu neljään teemaan: Suomalaiset kuvissa, Kansallista kuvastoa, Sota meissä sekä Mielenmaisemia ja tunnelmia. Mitä henkilökuvat paljastavat ihmisestä? Onko kuohuva koski yhä vapauden symboli? Entä vertautuvatko suomalaisten sotakokemukset nykyajan pakolaisuuteen ja pelkoon? Millaisia tunnelmia teosten välityksellä luodaan? Teokset herättävät lukemattomia kysymyksiä.
Jo ennen näyttelyn avautumista teoksista on tehty tulkintoja kuvien pohjalta. Mukaan on kutsuttu seniori-ikäisiä, koululaisia, opiskelijoita, erityisryhmiä, kulttuuriluotseja ja maahan muuttaneita. Tulkinnat tallennettiin videokoosteiksi, joita on mahdollista katsella näyttelyssä ja näyttelyn verkkosivuilla. Esillä on myös aikalaiskritiikkiä, tutkijoiden näkökulmia ja taiteilijoiden omia tulkintoja.
Teokset on valittu Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistyksen (STSY) jäsenten kokoelmista. Mukana ovat Alfred Kordelinin säätiö, Fortumin Taidesäätiö, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, Taidesäätiö Merita ja UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö. Taidekokoelmat ovat nyt ensimmäistä kertaa esillä yhteisnäyttelyssä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Näyttely on toteutettu Jyväskylän taidemuseon ja STSYn jäsenten yhteistyönä.
Sata vuotta, tuhat tulkintaa -näyttely ja tulkintoja tallentava yleisötyöhanke ovat osa valtakunnallista Suomi100 -ohjelmaa. Näyttelyn nimessä sata viittaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoteen ja tuhat siihen, että taideteoksia voi tulkita lukemattomilla eri tavoilla.
Lisätietoja Sata vuotta tuhat tulkintaa -näyttelystä sekä siihen liittyvästä ohjelmasta ja tapahtumista löytyy Jyväskylän taidemuseon verkkosivuilta.
Suomalaiset kuvissa
Muoto- ja henkilökuvissa kohtaamme ihmisiä vuosisadan, vuosikymmenten tai vuosien takaa. Muotokuvan henkilö tunnetaan, mutta henkilökuvan malli jää usein tuntemattomaksi. Kuvatun persoonallisten piirteiden, vaatetuksen ja kuvauspaikan avulla on mahdollista tehdä päätelmiä henkilön sukupuolesta, sosiaalisesta asemasta yhteiskunnassa sekä luonteen ominaisuuksista. Kuvataiteella on ylläpidetty käsityksiä siitä, keitä me olemme, mistä olemme tulossa ja minne olemme menossa.
Teoksissa välittyy ihanteellinen näkemys suomalaisista, mutta myös jälleenrakentajasukupolven arvot ja yrityshistoria. Muoto- ja henkilökuviin halutaan tallentaa mallille ominaisia piirteitä ja hänen taustaansa. Perinteisesti myös kuvattavan yhteiskunnallinen asema tuodaan esiin. Persoonan kuvaus on aina myös taiteilijan tulkintaa.
Malleiksi valikoituivat useimmiten taiteen, kulttuurin ja tieteen edustajat, tehtaanjohtajat tai kansalliseepoksen ja historian sankarit. Myös maaseudulla asuvat, mielenkiintoiset persoonallisuudet nousivat kuvauksen kohteeksi 1800-luvun lopussa. Samanaikaisesti yleistyivät miljöömuotokuvat, joissa henkilöt esitettiin omassa toimintaympäristössään
Kansallista kuvastoa
Maisema oli tärkeä kansallisen taiteen aihepiiri 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa. Omaa identiteettiä ja Suomi-kuvaa rakennettiin myös musiikin ja kirjallisuuden välityksellä. Käsitys suomalaisesta maisemasta muodostui, kun näkymät kukkuloilta, viljelymaat, järvet, joet, kalliot, havumetsät ja koivikot vakiintuivat kansallismaisemiksi. Kuvaustapa jatkui toiseen maailmasotaan saakka ja vielä nykyisinkin se heijastuu matkailuesitteissä.
Sortokauden passiivisessa vastarinnassa kuvilla oli suuri merkitys, koska niitä ei voitu sensuroida samaan tapaan kuin kirjallisuutta. Esimerkiksi talviset jokinäkymät koettiin Suomen poliittisen tilanteen vertauskuviksi. Lumisten ja jäisten rantojen välistä voimalla tiensä etsivä virta oli ahdinkoon joutuneen isänmaan kuva. Samalla tavalla kuin vyöryvä vesi uhmasi jäätikköä, Suomen kansa uhmasi venäläistä hallintoa.
Maisemamaalauksissa ei ollut kyse ainoastaan luonnosta vaan myös luonnon vaikutuksesta ihmiseen. Karut havumetsät ja hiljaiset järvet miellettiin myös kansanluonteen vertauskuviksi. Pohjoisen luonnon eksoottisuus kiinnosti varsinkin henkisyydestä kiinnostuneita taiteilijoita. Villin luonnon edustajiksi koettiin erityisesti vapaana virtaavat kosket.
Valtaosa suomalaisista asui maaseudulla 1960-luvulle saakka. Luonnon maisemista tuli nostalgisia kuvia, kun maa kaupungistui ja teollistui. Taiteilijoiden suhde luontoon säilyi, vaikka kuvataiteen ilmaisukeinot muuttuivat vuosisadan lopulla.
Sota, suru ja ahdistus meissä
Käsitys suomalaisuudesta ja kansasta joutui koetukselle, kun vuoden 1917 joulukuussa annettua itsenäisyysjulistusta seurasi sisällissota. Se murskasi unelman kansan yhtenäisyydestä ja yksimielisyydestä. Julkisista veistoksista tuli nuoressa valtiossa tärkeitä kansallisia symboleja, toisaalta sotamuistomerkit kertoivat omaa tarinaansa. Vastakkainasettelun haavat alkoivat umpeutua yhteistä vastustajaa, Neuvostoliittoa, vastaan käydyssä talvi- ja jatkosodassa (1939–1940 ja 1941–1944).
Sodan jälkeen selviytymiskertomusta ja suomalaisuuden minäkuvaa ryhdyttiin jälleen tietoisesti muotoilemaan. Välikappaleina olivat erityisesti kuvanveisto, moderni arkkitehtuuri ja taideteollisuus. Taidepolitiikka ankkuroitui 1960- ja 1970-luvuilla puoluepolitiikkaan. Kantaa otettiin myös ympäristökysymyksiin. Kuvataide eli peräkkäin useita murroskausia, joille oli ominaista esityskeinojen monipuolistuminen ja kansainvälisten vaikutteiden nopea omaksuminen.
Teosten nimet saavat meidät huomaamaan tapamme heijastaa omia kokemuksia ja tuttuja ilmiöitä myös ei-esittäviin taideteoksiin.
Mielenmaisemia ja tunnelmia
Kultakauden taide ja itsenäisyyden alkuvuosien kansallishenkisyys ylläpitivät yhtenäiskulttuuria, mutta Suomen ulkopuolelle hakeutuneet taiteilijat vapautuivat jo varhain kansallisista aiheista, mikä näkyy esimerkiksi Helene Schjerfbeckin tuotannossa. Tunnelmamaalaus ja mielenmaisemat yleistyivät. Tavoitteena ei ollut luonnonmukaisuus, vaan pyrkimys tuoda maiseman kautta sisäiseen kokemukseen soveltuva tunnelma. Modernismin myötä alettiin korostaa viivan, muodon ja värin merkitystä.
Suomi alkoi elvyttää uudelleen yhteyksiään keskieurooppalaiseen taidemaailmaan toisen maailmansodan jälkeen. Nuori sukupolvi halusi irtautua taiteen kansallisista tehtävistä. Uudet taidesuuntaukset kuten abstrakti ekspressionismi ja informalismi antoivat taiteilijalle 1960-luvulla vapauden luopua esittävästä kuvasta. Myös kuvapinnan jako taustaan ja sitä vasten erottuvaan hahmoon hylättiin. Kuva-aiheisiin tulivat myös unet, muistot, seksuaalisuus, kokemukset, tunteet ja aggressiot. Käsitteellisyys lisääntyi ja taideteoksen yhdeksi lähtökohdaksi muodostui sen suhde muuhun taiteeseen, kulttuuriin, yhteiskuntaan ja historiaan. Taide lainaa, kopioi ja kommentoi taiteen traditiota, sen historiallisia tyylejä, taidehistorian mestariteoksia ja populaarikuvastoa. Se ammentaa kollektiivisesta kuvamuistista ja muokkaa yhä uusia tulkintoja.
JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEO
