Alpo Jaakola
(1929–1997)

Unohtuneita henkilöitä ilmasillalla

1972
öljy kankaalle

Taidesäätiö Merita

Kuva: Museokuva Matti Huuhka & Co

Ⓒ Kuvasto 2017

Alpo Jaakolan maalauksen keskellä on tummansiniseen pukuun pukeutunut nainen, joka katsoo kohti. Hänen molemmilla puolillaan seisovat ihmishahmot. Katsoja yrittää tarkentaa näkemäänsä. Hahmottamista vaikeuttavat muut epämääräisinä ja fragmentaarisina näkyvät ihmishahmot sekä kasvot. Kuvan elementit lomittuvat keskenään vaikeaselkoisesti.

Teoksen nimi Unohtuneita ihmisiä ilmasillalla voisi viitata kylmänsodan aikaiseen poliittiseen tilanteeseen, jossa Neuvostoliitto katkaisi Länsi-Berliiniin johtavat tiet ja aloitti saarron vuonna 1948. Länsiliittoutuneet Yhdysvallat, Englanti ja Ranska avasivat rauhanomaisena ratkaisuna ilmasillan, jonka kautta kaupunkiin kuljetettiin ruokaa ja muita elämisen turvaavia tarvikkeita. Koska Jaakola ei ole taiteessaan realisti tai dokumentaristi, saa ilmasilta vertauskuvallisen merkityksen ihmisten keskinäisenä yhteytenä. Nainen maalauksessa on kuvan voimahahmo. Hänet voi rinnastaa bysanttilaisista ikoneista tuttuun Neitsyt Mariaan, sillä Jaakolan maalaus noudattaa pyhien kuvien sommitelmaa. Niissä neitsyt on keskellä ja häntä reunustavat muut kuvaan valitut henkilöt.

Maalauksessaan Jaakola ehdottaa, että nainen on miehen elämän turvaava ilmasilta ja mies häilyvä, unohtunut ihminen. Jos lukee Jaakolan Pilvenpiirtäjiä-kirjassa julkaisemia elämänkerrallisia muistiinpanoja, lukija huomaa, että naisten rakkaudella on ollut taiteilijalle merkitystä. Alkuvoimaisia naisia Jaakola kuvaa ahkerasti niin maalauksissa kuin veistoksissa.

Alpo Jaakolan taide kuitenkin pakenee selkeitä määritelmiä ja tulkintoja. Teokset ovat tulkintojen mukaan surrealistisia, primitivistisiä, myyttisiä, irrationaalisia, unenkaltaisia, groteskeja eli eriskummallisia, alitajuntaa ja unia kuvaavia. Samalla on tunnustettu taiteen ainutlaatuisuus, poikkeuksellisuus ja monialaisuus. Taiteilijaa kutsuttiin shamaaniksi, joka oli erottamaton osa elämänsä kokonaistaideteosta. Loimaalla asuneelle taiteilijalle tärkeitä arvoja olivat luonnonsuojelu ja pasifistinen elämänasenne.

Elinaikanaan Jaakolan taidetta oli vaikea määritellä. Jälkeenpäin hänet liitettiin turkulaisen surrealismin jatkajaksi, 1960-luvun avantgarde-taiteen, ympäristötaiteen ja ITE-taiteen varhaiseksi edustajaksi. Taiteilija oli värikäs persoona, oman tiensä kulkija, jonka persoona ja teokset ärsyttivät, hämmästyttivät ja ”aiheuttivat pahoinvointia” katsojissa. Kritiikeistä taiteilija kertoi olevansa ”vereslihalla”. Toisaalta hänen työskentelynsä sai runsaasti huomiota ja arvostusta. Pro Finlandia -kunniamerkki hänelle myönnettiin vuonna 1977 ja professorin arvo vuonna1985.