Albert Edelfelt
(1854–1905)

Sukkaa kutova tyttö

1886
öljy kankaalle

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö

Kuva: Yehia Eweis

Albert Edelfelt oli Suomen taiteen johtohahmo 1800-luvun jälkipuolella ja 1900-luvun alussa. Hän teki suomalaista kulttuuria tunnetuksi kansainväliselle yleisölle ulkomailla ja nosti taiteen arvostusta kotimaassa. Edelfelt oli eurooppalaisen yläluokan sekä kotimaisten seurapiirien suosima, mallinsa suotuisasti ja taidokkaasti kuvaava muotokuvamaalari. Taiteilija sai muotokuvistaan runsaasti tunnustusta ja kiittäviä arvioita. Hän oli kiinnostunut myös lasten kuvaamisesta. Edelfelt onkin todennut, ettei ”mikään ole niin kiinnostavaa kuin ihmisen kasvot”.

Sukkaa kutovan tytön Edelfelt maalasi Porvoon Haikossa heinä-elokuussa 1886 amerikkalaisen taidekauppiaan tilauksesta. Teos oli valmistuttuaan nähtävillä taiteilijan yksityisnäyttelyssä Suomen Taiteilijaseuran tiloissa Helsingissä. Åbo Underrättelser -lehden kriitikon mukaan maalaus esitti uusimaalaista talonpoikaistyttöä ja aitoa suomalaista ihmisluontoa. Kuvattu tyttö ei ollut ”kaunis tyyppi, mutta taiteilija oli onnistunut hyvin henkilön karakteristiikan toteutuksessa”.

Näyttelyn ”aitoja suomalaisia” esittävät teokset poikkesivat muista Edelfeltin maalauksista. Niissä aikalaiskriitikko ihaili ilman ja valon taidokasta kuvausta, kesäistä tunnelmaa, yläluokan muotokuvia, pariisilaisdaamien eleganssia sekä Ranskan Chantillyn ja Rivieran näkymiä sekä kuvauksia taiteilijalle tutusta Porvoosta. Lehden lukijalle käy selväksi, että kansan luonto ja kultivoitunut kansainvälinen miljöö edustivat toisilleen vastakkaisia todellisuuksia. Kirjoittaja paikantaa kauneuden aurinkoisiin tunnelmiin sekä pariisilaiseleganssiin.

Edelfeltin muotokuvat ovat usein miljöömuotokuvia, joissa henkilö esitetään omassa toimintaympäristössään ja luonnollisessa koossa. Sukkaa kutovan tytön voi tulkita maalaistytön miljöömuotokuvaksi, jossa kivikkoinen metsä on lettipäisen tytön arkiympäristö. Maaseudun lapset osallistuivat kodin töihin aikuisten rinnalla. Kaikki aika käytettiin hyödyksi, joten naiset ja tytöt saattoivat kutoa puikoilla jopa kävellessään. Rohkeasti rajatusta sommitelmasta välittyy kohtaamisen hetken tunnelma. Tyttö jatkaa kohta matkaansa. Loppukesän pilvisestä ja karusta maisemasta voi tehdä päätelmiä talonpoikaislapsen elämästä.

Teos palasi Yhdysvalloista Suomeen vuonna 1974, jolloin se hankittiin Gösta Serlachiuksen taidemuseon kokoelmiin.