Eero Järnefelt
(1863–1937)

Konkolan maisema

1890
öljy kankaalle

UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö

Kuva: Matias Uusikylä

Eero Järnefelt kertoo Jämsästä saamastaan tilauksesta kihlatulleen Saimi Swanille (1867–1944) kirjeessä kesäkuussa 1890. Hän suunnitteli lähtevänsä Jämsään luonnostelemaan tilattua aihetta neljäksi tai viideksi päiväksi. Kesäajan Järnefelt olisi mieluummin käyttänyt itsenäisiin töihin eikä tilaustyöhön. Työmatka kuitenkin toteutui ja Järnefelt maalasi samana vuonna Konkolan maiseman. Maalaus on paikannettavissa Jämsän keskustan tuntumaan. Peltonäkymä avautuu Jämsänjoen suuntaan, kohti Jämsänkoskea. Taustalla näkyy vuonna 1925 palanut Carl Ludvig Engelin suunnittelema Jämsän kirkko. Nykyinen kirkko on samalla paikalla.

Elämänkertatietojen perusteella Järnefeltin tiedettiin maalanneen Jämsässä suurikokoisen maiseman. Yksityisomistuksessa ollut teos oli kuitenkin jäänyt tuntemattomaksi, kunnes se 1990-luvun lopulla tuli myyntiin ja hankittiin UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön taidekokoelmaan. Maalauksen tilaajaksi on arvioitu jämsäläistä liikemies Severus Konkolaa (1832–1898) tai hänen poikaansa valtiopäivämies Severus Konkola nuorempaa (1857–1898). Konkolat omistivat useita höyrylaivoja, teollisuuslaitoksia ja maatiloja, kuten Vitikkalan kartanon ja Kottilan tilan, joiden maisemia on tallentunut maalaukseen. Maalauksesta avautuu näkymä menestyvän liiketoiminnan saavutuksiin, viljaviin tiluksiin sekä horisontissa siintävään Jämsänkosken tehtaan savuihin.

Eero Järnefelt maalasi muotokuvan myös Yhtyneiden Paperitehtaiden perustajasta Rudolf Waldénista (1878–1946), jonka vaimo Anni Waldén oli Severus Konkola nuoremman tytär.

Seija Heinänen, Marja-Liisa Rajaniemi
LÄHTEET


Eero ja Saimi Järnefeltin kirjeenvaihtoa ja päiväkirjamerkintöjä 1889–1914. Toimittanut Marko Toppi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1233, Tieto. Helsinki.

Rytkönen, Pentti, 1997. Eero Järnefeltin Jämsässä kesällä 1890 maalaama Konkolan maisema löytyi. Keskisuomalainen 26.3.1997.

Seppälä, Antti, 2013. UPM tuo kotimaista huipputaidetta Jämsään. Yle uutiset 6.9.2013. http://yle.fi/uutiset/3-6816549 (3.4.2017)

Vihola, Teppo: Konkola, Severus. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997- (viitattu 3.4.2017), URN:NBN:fi-fe20051410, ISSN 1799-4349 (Verkkojulkaisu)


Kuva koko teoksesta. UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö. Kuva Matias Uusikylä.