Albert Edelfelt: Sukkaa kutova tyttö

Tuolla ainakin paistaa aurinko. Tytön tukasta heijastuu valoa ja noista puistakin. Tai sitten siellä saattaa olla syksy, ainakin noista lehdistä vois välittyä sellasta.

Se näyttää siltä, et se ois ollu jonkun kaa riidoissa ja suuttunut tosi pahasti tai pahoittanut mielensä. Sit se on mennyt tonne metsään neulomaan rauhoittuakseen.

Työntekoa. Mä ajattelen, et se tekee villasukkaa. Se tekee sitä tarpeeseen tai hyödyksi. Ei huvikseen. Toi ilme ei oo iloinen. Se ei näytä nauttivan siitä mitä se tekee.

Mustat vaatteet ja jotenkin toi surumielisyys tuo mieleen, että se on tullut vaikka hautajaisista, ja sit se yrittää tehdä jotain muuta ja neuloo, että unohtaisi surun.

Hän neuloo huvikseen. Tytön katseesta tulee mieleen, että hän pitäisi jotain silmällä ja aina välillä nostaa katseen tuosta työstä. Ehkä siellä vois olla jotain eläimiä, joita se vahtii tai joku pikkusisarus leikkimässä lähistöllä.

Mun mielestä toi mitä se tekee, ei oikeastaan liity mihinkään. Oleellista on tytön katse. En itse näe siinä varsinaisesti mitään surua, vaan enemmän jonkinlaista ymmärrystä jostakin. Tyyppi tietää jotain, vaikka se selkeästi on tosi nuori.

Mulle tulee mieleen myös muita teoksia missä lapset ja ihmiset kuvataan hyvin vakavina, saattaa olla sen ajan suuntaus. Vähän sellainen suomalainen mentaliteetti tulee mieleen. Vanhemmilla oli silloin yleinen ajatus, että lapsen ei pidä ylpistyä, vaan lasta on pidettävä nuhteessa.

En näe ilmettä ainakaan yhtään pelokkaana, vaan enemmänkin tietyllä tavalla itsevarmana, vaikka en osaa sitä erikoisemmin selittää. Vitsaa ehkä tulee, mut sit sillä ei oo hirveesti väliä. Tyttö kyllä kestää sen. Hänellä on selviytyjän ilme.