Isän tyttö

Minulle teos tuo mieleeni oman isäni verkatakissaan. Olen isän tyttö, isän, joka rakasti työtä ja luontoa, Isän jonka mukana pääsin työmaalle, metsään ja kalalle. Isän, jota rakastin, mutta joka oli myös vaikea. Isä oli sodat käynyt mies ja sota jätti arpensa. Häntä ei voinut herättää kesken unien, sillä hän oli silmänräpäyksessä valmis siirtymään konekiväärin taakse. Kolme veljeä oli kaatunut sodassa, mutta meitä ei kasvatettu katkeruuteen vaan luottavaisuuteen. Ei sulkeutuneisuuteen vaan kansainvälisyyteen ja parempaan maailmaan.

Näettekö surun miehen kasvoissa, mutta näettekö myös valon hänen ajatuksissaan. Se sama valo kajastaa järven pinnasta! Näettekö tytön luoton tuvalliseen sarkapukuiseen suomalaismieheen.

Monikulttuurisessa maailmassa toivoisin niin, että maaseudun kulttuuri olisi myös yksi hyväksyttyjä. Kulttuuri, jossa iät ajat on eletty kohtuullisesti, luontoa säästäen ja kunnioittaen. Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtajanakin tämä teos koskettaa.

Opin itse jo lapsuudessani arvostamaan kaikkia ihmisiä: niitä joilla oli rispaantunut paita ja työn kovettamat kädet. Uskon edelleen että kaikki viisaus ei tule papereista eikä koulun penkiltä. Toivottavasti tämä kuva välittää muillekin sanoman koko maan mukana pitämisen tärkeydestä. Minulle kuva muuttui todeksi, taide antoi kostean suudelmansa.

Isä ja tytär

Kuva on jollain tapaa kaunis. Koskettava kuva, josta huokuu isän ja lapsen välinen side. Isän tiukka ote lapseen välittää rakkautta. Kuva mustavalkoisena tuo tunnelmaa.