Yrjö Ollila: Metsäpuro

Mulle tuli mieleen auringon paiste ja ihana päivä.

No mulla rupee tulemaan noista rannalla vasemmalla olevista kivistä eläviä olentoja, aivan kuin jostain Grimmin saduista, missä kaikki on kauheaa. Yksi on sellanen kivi, joka aukaisee suunsa, ja sen kiven vasemmalla puolella olevalla kivellä on ihan selvästi silmä. Eli ne on jotain eläviä olentoja.

Toi on aika satumainen maisema kuitenkin. Tuolla tummassa metsässä on peikkoja, haltijoita, vaaroja ja kauheita asioita, missä sitten viaton pikkulapsi kulkee jonnekin, minne hänet on lähetetty kulkemaan. Siellä matkalla on kaikkea vaaraa ja nuo kivet on osa sitä.

Se ”Yli synkän virran sillan rakennan”- laulu mulle tulee mieleen…

No joo, se on, niin kun matka. Näen tässä itseni lähtemässä soutamaan tuohon syvään veteen. Siinä on reitti joka vie. Ehkä vähän kuutamokin, jotenkin kylmä valo, ei sellainen turvallinen. Se tuo ristiriidan tähän. Tässä on kontrasti kylmän ja lämpimän, kodin ja jonkun muun paikan välillä. Ja sit nää kivet tässä vasemmalla on mulle joutsenia.

Mä en ajattele sitä minään satuna. Peittäisin kädellä tuon sinisen läikän, joka on noiden kahden kiven alapuolella. Läikkä sekoittaa ja tekee sen, että katse kulkee edestakaisin pitkin kuvaa. Se sininen läikkä vaatii levottomuuteen. Se on mielestäni tekninen virhe. Jos asetatte käden sinne ja peitätte sinisen läikän, koko työstä tulee paljon harmonisempi ja tasaisempi. Toki se muuttaa sitten muotoakin, mutta toi kirkas sininen on minusta häiritsevä.

Minä taas näen, että siellä puitten yläpuolella on kirkas taivas, joka heijastuu veteen. Minä ihailen noita vahvoja värejä.

Ihan kuin tuossa vasemmalla melois joku nallekarhu, sillä silmätkin näkyy. Ja sitten tuolla ylhäällä on tuommonen pitkä eläin kanssa. Pitkä kärsä. Sen kaksi silmää näkyy hirveen selvästi kun tuolta pensaan alta tulee tuo pää, otsa ja silmät. Katsoo niin kauniisti tummilla silmillään.

Mulle tämä on sielunmaisema. Vahvat ja tummat värit tekee tästä hyvin ahdistavan ja raskaan. Miellän tämän sielunmaisemaksi, joksikin tilanteeksi, johon voi itsensä upottaa. Silta kuvaa mahdollisuutta.